Näytetään tekstit, joissa on tunniste raha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raha. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Ruotsi

Nyt väsyttää taas kerran. Se asia ei kyllä ikinä muutu. Pahoin pelkään. Tein hienon salaatin ruuaksi huomiseksi. Se on varmaan ihan hyvä. Ainakin nyt kun minun pitää alkaa säästämään rahoja jos haluan lähteä ruotsiin kesätöihin. Eli kaikki raha menee säästöön sitä varten tästä päivästä lähtien, eli toisin sanoin ei mitään turhia ostoksia tai muuta sellaista.

Olisi niin kiva jos pääsisin sinne ja saisin olla ruotsissa koko kesän. Ihanaa.

Olin viime viikonloppuna siellä ja oli todella kivaa.
Rakastan ystäviäni.

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Raha ei kasva puussa.

Kello on aivan liian vähän ja en ole todellakaan herännyt vielä. Sain eilen alice nine musiikkia joten pitäisi pistää ne ipodille niin että voin tutustua siihen. Hmm. Ärsyttävää kun aivot nukkuu vielä eikä oikein saa mitään tehtyä.

Maaaow.

Haha. Ruotsinmatkaan on tähän mennessä uponnut 170 euroa. Angst. Ei voi mitään. Onhan se sen arvosta mutta silti. Raha ei kasva puussa.

:/